Vegaaninen makaroonilaatikko

Tein ensimmäistä kertaa makaroonilaatikon kokonaan vegaanisena. Härkistä olen käyttänyt makaroonilaatikossa niin kauan kuin sitä on ollut saatavilla ja kauramaitoakin olen käyttänyt sitäkin pidempään, mutta makaroonilaatikossa on ollut aina kananmunia. Ilmastonäkökulmasta korvaamalla jauheliha kasviproteiinilla pääsee jo pitkälle. Maidon vaihtokaan ei vaikuta makuun. Kananmunalla on kuitenkin oma tehtävänsä makaroonilaatikon koostumuksessa. Aika lähelle päästään kuitenkin pehmeällä tofulla (silken tofu) ja jos kaipaa rakenteen lisäksi myös kananmunan makua, niin kannattaa lisätä kala namak -suolaa. Sitä saa erikoiskauppojen lisäksi ainakin pääkaupunkiseudulla myös isommista ruokakaupoista.

  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • rypsiöljyä paistamiseen
  • 1 paketti Härkistä (tai muuta kasviproteiinivalmistetta)
  • 1 pussi makarooneja (400 g)
  • 2,5 dl kaurakermaa
  • 1 pkt pehmeää tofua (esim. jalotofu)
  • 1 tl kala namak suolaa
  • kuivattuja yrttejä esim. basilikaa
  • mustapippuria ja valkopippuria
  • (tomaatti viipaleita ja vegaanista juustoraastetta)

Laita makaroonit kiehumaan. Lyhennä ohjeen mukaista keittoaikaa noin minuutilla. Pilko sipuli ja valkosipuli ja kuullota sipulia muutama minuutti öljyssä. Lisää valkosipuli ja Härkis. Laita pehmeä tofu kulhoon ja sekoita kala namak -suola joukkoon. Lisää kaurakerma ja sekoita. Laita makaroonit, Härkis ja tofukaurakermaseos uunivuokaan ja sekoita. Paista 200 asteessa. Ruoan voi laittaa kylmään uuniin. Paistoaika noin 30 minuuttia tai 20 minuuttia, jos uuni on jo lämmin. Lisää lopuksi tomaatit ja juustoraaste ja laita takaisin uuniin ja käännä grillivastus päälle, jos sellainen löytyy.

Kananmunattomuus ei vaikuttanut mielestäni makuun mitenkään ja rakennekin oli hyvä. Tämä myös valmistuu nopeammin, koska uunin voi laittaa kuumenmalle kuin kananmunaa käytettäessä. Lisähuomiona vielä se, ettei tarvitse noukkia kananmunan kuoria munamaidon joukosta. Muu perhekin tykkäsi.

Gruusilainen kaalilaatikko

Jatketaan uudella reseptillä, kun niitä on tullut viime aikoina testattua. Gruusialainen kaalilaatikko oli yksi suosikkiruokani entisen työpaikkani ravintolassa, mutta en ole aikaisemmin tehnyt sitä itse. Sielläkin se oli kasvisruoka, vaikka perinteiseen versioon kuuluu ilmeisesti jauhelihaa. Perinteinen kaalilaatikko on ollut yksi suosikki Härkis-ruokani ja tämä versio on jopa vielä parempaa. Hieman työläämpi kyllä myös. Tähänkään ei kuitenkaan tarvita uunia.

  • 800 g kaalia (pieni kaali)
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 3 dl vettä
  • 1 paketti Härkistä
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 100 g maustekurkku
  • 1 purkki (200 g) kasvikermaviiliä tai vastaavaa (käytin Plantin kreikkalaista soijajogurttia)
  • 1 tölkki tomaattimurskaa
  • yrttisekoitusta, suolaa, pippuria

Pilko kaali pieniksi suikaleiksi ja kuullota sitä hetki pannulla rypsiöljyssä. Lisää vesi ja anna kiehua kannen alla noin 15 minuuttia. Pilko sillä aikaa sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä tilkassa rypsiöljyä. Lisää Härkis. Pilko suolakurkut pieniksi kuutioiksi ja lisää Härkiksen joukkoon. Kun kaali on kypsynyt noin 15 minuuttia, lisää Härkis, kermaviili, tomaattimurska ja mausteet ja anna hautua 15 minuuttia.

Piti vielä googlata, mihin tuo gruusialainen viittää ja selvisi, että se tarkoittaa Georgiaa. Ylen artikkelin mukaan georgialaiset eivät itse kuitenkaan pidä tuosta nimestä, joten tätä ruokaa olisi varmaan syytä kutsua georgialaiseksi kaalilaatikoksi.

Kausiruokaa: sitruunaparsapasta

Taisin luvata postauksen kasvaneesta sähkönkulutuksesta, mutta se ei ollutkaan niin helposti selvitettävissä kuin luulin, joten täytyy tehdä vielä vähän mittauksia. Nyt olisi myös jo Päästöttömämpi elämä -postaussarjan uuden osan aika, mutta valitettavasti sekin joutuu odottamaan vielä hetken muiden kiireiden takia. Luonnoksista sen sijaan löytyi resepti, joka on sopivasti tällä hetkellä ajankohtainen, joten se sopii hyvin tähän väliin.

Parsakausi on käsillä ja sitruunatkin ovat kauden kasviksia, joten ne ovat edullisia ja ekologisia. Tein niistä sitruunaparsapastaa, josta tuli vahingossa vegaaninen, koska unohdin ostaa parmesaania. Pasta oli kuitenkin hyvää myös ilman juustoa.

Ohje on kahdelle.

1 sitruuna
1 nippu parsaa
200 g spagettia (tai muuta pastaa)
2 valkosipulinkynttä
3 rkl öljyä
Suolaa ja pippuria

Leikkaa parsat paloiksi ja keitä niitä suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuuttia. Ongi parsat pois vedestä ja siirrä ne kylmälle pannulle. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan parsojen keitinvedessä. Lisää pannulle pilkotut valkosipulit, puristettu sitruunamehu ja öljy (käännä levy päälle vasta tässä vaiheessa, muuten tuloksena voi olla räskyvä öljy ja sotkuinen keittiö) ja kypsennä niitä sillä aikaa kun pasta kiehuu. Kaada spagetista vesi pois ja sekoita parsan kanssa ja lisää pippuria.

sitruunaparsapasta.JPG

Sosekeittojen salaisuudet

Sosekeitot ovat helppo ja nopea arkiruoka ja niistä voi tehdä lukemattomia erilaisia variaatioita. Sosekeittoihin on myös helppo käyttää kaikenlaisia jääkaappiin unohtuneita vihannesten loppuja tai esim. pitsasta tai tortilloista ylijäänyttä tomaatti- tai salsakastiketta. Kokosin tähän postaukseen omat vinkkini, miten tehdä erilaisia sosekeittoja.

Kahden hengen annokseen laitan yleensä yhteensä 500-600 grammaa yhtä tai useampaa kasvista ja lisäksi vielä yhden sipulin. Myös valkosipuli toimii hyvin useimmissa keitoissa. Keiton valmistus alkaakin yleensä sillä, että pilkon sipulin ja kuullotan sitä kattilassa öljyssä sillä aikaa, kun pilkon muut kasvikset. Myös pakastevihanneksia tai valmiita kasvissoseita voi käyttää. Kun olen pilkkonut valitsemani kasvikset laitan myös ne kattilaan ja kaadan joukkoon noin 0,5 litraa vedenkeittimellä kiehautettua vettä. Tässä vaiheessa lisään myös ripauksen suolaa. Keittoaika riippuu kasviksista, mutta yleensä 15-20 minuttia riittää. Porkkanat tai punajuuret vaativat usein pidemmän keittoajan. Jos haluaa keitosta täysin sileää, kannattaa kasviksia keittää kunnes ne ovat kunnolla pehmenneet.

kasvissosekeitto.JPG
Yleensä käytän ihan tavallista tuorejuustoa, mutta joskus kun tuota kuvassanäkyvää ruoka-fraichea on tarjouksessa, niin ostan sitä.

Kun kasvikset ovat pehmenneet ja valmiita soseutettaviksi, kannattaa kaataa osa keitinvedestä erilliseen kulhoon (tästä voi lisätä nestettä tarvittaessa, jos keitto on liian paksua, mutta nestettä on hankala poistaa kun keitto on jo soseutettu). Seuraavaksi laitan joukkoon noin 100 g tuorejuustoa tai 2 dl maustettua kaurakermaa. Sitten keitto sauvasekoittimella sileäksi ja valmista tuli.

Alla muutamia suosikkiyhdistelmiäni:

Bataatti-tomaattisose-chilikaurakerma
Bataatti-maustamaton kaurakerma
Porkkana-inkivääri-maustamaton kaurakerma
Parsakaali-yrttikaurakerma
Parsakaali-pakasteherne-piparjuuri- tai wasabituorejuusto
Kukkakaali-kanttarellituorejuusto
Palsternakka-piparjuurituorejuusto
Punajuuri-porkkana-omena-valkosipulituorejuusto tai maustamaton kaurakerma ja valkosipulia

Täältä löytyy resepti tomaattiseen bataatti-kookoskeittoon ja täältä tomaatti-linssikeittoon.

Keiton päälle ripottelen usein ”krutongeiksi” Verson härkäpapuroueseosta tai auringonkukansiemeniä. Jos kaipaan isompaa proteiinilisää, niin laitan keittoon käyttövalmiita linssejä tai kikherneitä (esim. GoGreen). Ne voi lisätä joko ennen tai jälkeen soseutuksen. Keiton kanssa maistuu myös tuore leipä ja osan tuorejuustosta voikin säästää leivän päälliseksi.

Mikä on sinun suosikki kasvissosekeittosi?

 Parsakaalisosekeitto.JPG

Härkis-kaalilaatikko

En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt kaalilaatikoa, mutta kun työkaveri kertoi tekemästään herkullisesta Härkis-kaalilaatikosta, minunkin oli pakko kokeilla. Kaali on parasta ekoruokaa näin talvella, joten siinäkin mielessä hyvä resepti kokeiltavaksi juuri nyt. Kaali on lisäksi todella edullista, tämä maksoi 49 senttiä kilo.

Löysin maku.fi-sivuilta helpon pannulla valmistettavan kaalilaatikon ohjeen, josta muokkasin Härkis-version. Meillä tästä ohjeesta riitti kolme annosta, mutta yksin olisin syönyt tätä ainakin neljä kertaa.

härkis.JPG

1 paketti Härkistä
n. 500 g kaalia (käytin puolet tuosta kuvassa näkyvästä)
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl sokeria
1 rkl öljyä
8 dl vettä
ripaus suolaa sekä musta- ja valkopippuria

Pilko sipuli ja kuullota sitä pannulla öljyssä. Suikaloi kaali ja lisää sipulin joukkoon ja paista noin 10 minuttia. Lisää loput aineet ja hauduta kannen alla n. 20 minuttia. Alkuperäisessä ohjeessa oli vähintää puolituntia, mutta minulla oli jo niin nälkä, etten jaksunut odottaa; ihan hyvää tuli näinkin, mutta en tiedä olisiko ollut vielä parempaa, jos olisin anatanut hautua kauemmin. Vettä on tässä ohjeessa myös reilusti enemmän, kuin alkuperäisessä, mutta mielestäni Härkis vaatii enemmän nestettä kuin jauheliha.

härkiskaalilaatikko.JPG
Ei näytä kuvassa miltään gourmet-herkulta, mutta hyvää oli silti. Mies jopa kehui tätä parhaaksi tekemäkseni Härkis-ruoaksi.

 

Nopea tomaattilinssikeitto

Eräänä päivänä kun ulkona oli kamala lumipyry ja tuulista, eikä huvittanut lähteä kauppaan, tein kaapista löytyvistä aineksista tomaattilinssikeiton. Keitto osoittautui erittäin nopeasksi ja helpoksi ja aikaa meni noin 15 minuuttia. Ohjeesta riittää kahdelle melko suuret annokset tai kolmelle vähän pienemmät.

1 iso sipuli tai 2 pientä, esim. salottisipulia
500 g tomaattimurskaa
1 tölkki (n. 300 g) käyttövalmiita punaisia linssejä (esim. Gogreen)
Pieni paketti (125 g) tuorejuustoa; käytin Arlan tomaattibasilikatuorejuustoa. Vegaaniseen versioon sopii hyvin kaurakerma, esim. Plantin chillä maustettu.
1 dl vettä
Loraus öljyä
Ripaus mustapippuria

tomaattilinssikeitto.JPG

Pilko sipuli ja ruskista sitä muutama minuutti öljyssä kattilassa. Kaada linsseistä neste pois. Kaada kattilaan tomaattimurska, linssit ja tuorejuusto. Huuhtele tomaattimurska tölkki 1 dl:lla vettä ja kaada joukkoon. Lisäsin myös ripauksen mustapippuria, mutta muille mausteille tai suolalle ei ollut tarvetta, koska tuorejuusto oli maustettua.

Keitä noin 10 minuuttia ja valmista tuli. Keiton voi myös soseuttaa, mutta ajan säästämiseksi jätin sen väliin ja keitto oli mielestäni toimiva näinkin. Tarjoile leivän kera.

tomaattinen_linssikeitto.JPG

Kotimainen avokadon korvike

Luettuani muutama viikko sitten MTV:n sivuilta avokadon huimasta veden kulutuksesta aloin miettiä avokadolle vähemmän vettä kuluttavaa korvaajaa. Aloitettuani tämän päästösäästöprojektini avokadosta on tullut lähes päivittäinen osa ruokavaliotani. Olen korvannut avokadolla pääasissa juustoa ja voita leivän päällä.

Yhden avokadokilon tuottaminen kuluttaa 1000 kg vettä, joka on silti reilusti vähemmän kuin juuston vesijalanjälki (3178 kg, lähde: WWF), mutta ongelma on siinä, että avokadoa viljellään alueilla, joissa vedestä on pulaa kuten Perussa ja Etelä-Afrikassa. Jos taas syön suomalaista juustoa, siihen kulunut vesi on kulutettu ainakin pääasisssa Suomessa, jossa vedestä ei ole pulaa. En kuitekaan halunnut palata takaisin juustoleipiin, vaan aloin miettiä avokadolle kotimaista vaihtoehtoa.

Avokado tunnetaan terveellisistä rasvoistaan, eikä kotimaisia hyvän rasvanlähteitä kovin montaa ole tai oikeastaan mieleeni tuli vain yksi eli rypsiöljy. Rypsiöljy ei kuitenkaan yksinään sopinut mielestäni avokadon korvikseeksi jo koostumuksensakin puolesta. . Ensimmäinen mieleeni tullut kaveri rypsiöljylle oli herne; se sopii avokadon kovikkeeksi jo värinsäkin puolesta.

Niinpä kaivoin kuoritun ja kivettömän avokadon, pakastetun herneen ja kylmäpuristetun rypsiöljyn tiedot Finelistä ja laitoin ne Exceliin. Valitsin kylmäpuristetun rypsiöljyn, koska muissa rypsiöljyissä on mielestäni pistävä maku. (Korjaus: tutkin asiaa vähän tarkemmin ja käyttämäni Neito-rypsiöljy ei olekaan kylmäpuristettua vaan miedosti lämmitettynä puristettua ja ilmeisesti juuri tällä menetelmällä päästään pistävästä mausta eroon.)  Halusin että herne-rypsiöljyseos vastaa tyydyttymättömien rasvojen kokonaismäärän osalta avokadoa, ja kovinkaan monimutkaista laskentaa ei tarvittu, jotta päädyin seokseen, johon tulee 85 % pakasteherneitä ja 15 % puristettua rypsiöljyä.

avokado-herne1.jpg

avokado-herne-rasvat.jpg

avokado-herne-hivenaineet.jpg
Huom. kaikki pitoisuudet eivät ole samassa yksikössä. Tarkoituksena on verrata avokadoa ja herne-rypsiöljyseosta toisiinsa.

avokado-herne-vitamiinit.jpg

En ole ravitsemusasiantuntija, mutta herne-rypsiöljyseoksessa näyttäisi olevan enemmän lähes kaikkea. Kuitua ja kaliumia on vähemmän kuin avokadossa, mutta esimerkiksi proteiinia ja monia vitamiineja ja hivenaineita on herne-rypsiöljyseoksessani enemmän. Siinä on myös jonkin verran hiilihydraatteja, joita ei avokadossa juuri ole. Se voi olla negatiivinen tai positiivinen asia riippuen keneltä kysytään.

Rasvahappokoostumuksessa on myös eroja, vaikka tyydyttymättömiä rasvoja on kokonaisuudessaan saman verran. Avokadossa on enemmän yksittäistyydyttymättömiä rasvahappoja, kun taas herne-rypsiöljyseoksessa on enemmän monityydyttämättömiä rasvahappoja. Avokadossa on lisäksi enemmän tyydyttynyttä rasvaa, mikä nostaa avokadon kokonaisrasvapitoisuuden herne-rypsiöljyseostani korkeammaksi.

Huom! Jos lääkäri on kieltänyt sinua käyttämästä omega-3-valmisteita leikkauksen tai jonkin muun syyn takia, herne-rypsiöljylevitettä ei kannata käyttää sen korkean omega-3-pitoisuuden takia. Silloin rypsiöljy kannattaa vaihtaa johonkin vähemmän omega-3:a sisältävään öljyyn, kuten oliiviöljyyn.

Resepti tähän ihmetahnaan on niinkin yksinkertainen kuin 85 g pakasteherneitä ja 15 g rypsiöljyä. Käytin pakasteherneitä ja Mildolan Neito sitruunalla maustettua puristettua rypsiöljyä. En lisännyt tahnaan mitään mausteita tässä vaiheessa, mutta laitettuani tahnaa leivän päälle lisäsin vielä sitruunapippuria.

herne-rypsiöljy.JPG

Sulata herneet mikrossa, lisää rypsiöljy ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi ja valmista tuli. Minulla ei ole kunnon tehosekotin ja sauvasekoittiella seoksesta on vaikea saada täysin sileää, vaan siihen jää sattumia herneistä. Minua se ei haitannut, mutta jos kaipaa avokadomaisempaa koostumusta kannattaa käyttää järeämpää tehosekoitinta.

avokado korvike.JPG

Minusta avokado on melko mautonta ja tässä herne-rypsiöljytahnassa on enemmän makua. Herne on tahnasta kuitenkin tunnistettavissa ja maku on makeampi kuin avokadolla. Vaikka olen tähän ensimmäiseen versioon jo melko tyytyväinen ja aion ehdottomasti jatkossa korvata avokadon leivän päällä tällä, aion jatkaa tahnan kehittelyä, jos saisin siitä makeutta peitettyä ja lisättyä vielä kuitupitoisuutta.

PB190066.JPG

Suosikki (kasvis)pitsani

Ihan liian harvoin tulee julkaistua reseptejä, mutta tässä olisi yksi hyvin perjantaihin sopiva. Pitsa on melko vähäpäästöistä ruokaa, vaikka siinä olisi lihaakin (jos juustoa on maltillisesti), koska lihaa on yleensä melko vähän per annos. Suosikkipitsani on kuitenkin kasvispitsa, jonka alkuperäisen ohjeen olen poiminut Ruokapirkka-lehdestä useampi vuosi sitten. Itse pitsa on hyvin yksinkertainen, mutta juju piilee valmiin pitsan päälle laitettavasta salaatista.

Ohjeesta tulee kaksi pyöreää pitsaa tai pellillinen. Ohjeen voi myös puolittaa, mutta silloin osa raaka-aineista jää yli ja niille pitää keksiä muuta käyttöä. Pitsa on hyvää myös seuraavana päivänä lämmitettynä, mutta salaattia kannattaa tehdä vain kerralla syötävä määrä.

Pitsapohja:
2 dl vettä
0,5 pussia kuivahiivaa
4-5 dl jauhoa (käytin itse 1 dl durumjauhoa, 1 dl täysjyvävehnäjauhoa ja loput tavallisia vehnäjauhoja)
0,5 tl suolaa
2 rkl (oliivi)öljyä

Täyte:
1 tölkki tomaattimurskaa, n. 350 g
0,5 rasiaa kirsikkatomaatteja
1 sipuli (puna- tai keltasipuli, purjo sopii myös)
125 g mozzarellaa (pallo viipaloituna tai pieniä palloja)

Salaatti:
2 pientä avokadoa
0,5 rasiaa kirsikkatomaatteja
1 ruukku rucolaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoista balsamicoa
Ripaus sitruunapippuria tai mustapippuria

Liota kuivahiiva veteen pussin ohjeen mukaan ja lisää muut aineet. Älä lisää kaikkia vehnäjauhoja kerralla vaan lisää tarpeen mukaan, niin että taikina irtoaa käsistä. Kohota taikinaa noin 20-30 minuuttia.

Taikinan kohotessa voit viipaloida kirsikkatomaatit, sipulin ja mozzarellan. Kun taikina on kohonnut levitä se käsin tai kaulimella ohueksi ja siirrä pellille. Pohjaan saa rapeutta, jos sitä esipaistaa uunissa muutaman minuutin. Uunin esilämpö kannattaa käyttää hyödyksi.

Levitä tomaattikastike ja muut aineet pitsan päälle ja paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia. 10 minuuttia todennäköisesti riittää, jos esipaistoit pohjan. Valmista salaatti sillä aikaa kun pitsa on uunissa.

Pilko avokadot kuutioiksi ja puolita kirsikkatomaatit. Lisää öljy, balsamico, pippuri ja rukola. Tarjoile salaatti valmiin pitsan päällä.

Ruokavaliomuutokset

Kirjoitin muutama viikko sitten viime vuoden ruokapäästöistäni ja ajattelin nyt kirjoittaa vähän tarkemmin, mitä muutoksia olen tehnyt.

Aamupalani on muuttunut juustoleivistä avokado- tai hummusleipiin, tuorepuuroon tai perinteisempään kaurapuuroon. Aamukahvin maidon olen vaihtanut kauramaitoon. Sen lisäksi, että päästöt ovat vähentyneet, aamupalani on vaihtunut monipuolisemmaksi. Nyt tuntuu vaikealta uskoa, että söin juustolla ja kurkulla päälystettyä paahdettua ruisleipää kyllästymättä kymmenen vuotta lähes jokaikinen aamu!

Lounaani söin viime vuonnakin ravintolassa, mutta valitsin useimmiten kasvisvaihtoehdon, jos sellainen oli saatavilla ja yleensä oli. Kasvisruuan lisääminen onkin mielestäni helpointa aloittaa juuri lounaista. Jos lounaan syö koulu- tai työpaikkaruokalassa, kasvisvaihtoehdon valitseminen ei vaadi minkäänlaista lisäponnistelua.

Kesällä laskin, että kanaruoka on kuitenkin usein juustoista kasvisruokaa päästöttömämpi vaihtoehto, joten viime syksynä söin enemmän kanaa. Loppuvuodesta kuitenkin luin, kuinka monet ravintolat käyttävät thaimaalaista pakastekanaa (en valitettavasti löytänyt juttua enää). Nykyään teenkin aina oletuksen, että ravintolan liha on ulkomaista, jos alkuperää ei ole mainittu, ja kasvisruoka on siksikin parempi vaihtoehto. Miksi maksaisin ravintolassa enemmän sellaisesta ruuasta, jota en kelpuuttaisi lautaselleni kotonakaan?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kotona olemme tehneet myös enemmän kasvisruokaa. Kesällä ja syksyllä tein paljon pastaruokia kesäkurpitsasta ja munakoisosta. Talvella innostuin punajuuresta ja alkukeväästä hullaannuin parsakaaliin. Nyt on tullut grillattua paljon eri kasviksia, kuten munakoisoa, sieniä, parsaa ja paprikaa. Myös erilaisia papuja, linssejä ja kikherneitä on tullut testailtua. Yleensä käytän jotain valmista papusekoitusta, jota ei tarvitse liottaa. Niistä saa nopeasti valmistettua vaikka mitä kastikkeita pastalle tai suosikkiruokaani kasvistortilloihin.

Pikaruokana toimii hyvin Ikean pakastekasvispyörykät ja sosekeitotkin ovat melko nopeita valmistaa. Yritän suosia sesonkikasviksia, mutta kirsikkatomaatit ovat ”paheeni” ympäri vuoden. Kasvihuonekurkusta luovuin viime talvena kokonaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Välipaloina söin ennen usein rahkaa, koska se oli helppoa ja nopeaa. Nykyisin olen vaihtanut rahkat banaaniin, kaurapuuroon, cashew-pähkinöihin tai Yosan kauravälipaloihin. Monet kasvimaitotuotteet vaativat mielestäni vähän totuttelua makuun, mutta Yosat veivät kyllä heti voiton jogurteista (paitsi vanilja oli vähän outo). Välipalatkin ovat siis monipuolistuneet ja rahaakin säästyy, koska rahkat ovat melko kalliita. Esimerkiksi usein syömäni Fazerin Alku-puuro banaanilla maksaa noin 60 senttiä per annos.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tekemäni muutokset ovat mielestäni olleet helppoja. Tällainen ruokavalio, jossa mistään ei tarvitse luopua kokonaan, sopii minulle parhaitan. Uuden ruokavalion noudattaminen tuntuu myös helpommalta, kun mikään ei ole kokonaan kielletty. (Toimisipa tämä myös karkkeihin.) Olen kuitenkin huomannut, että mitä vähemmän syön lihaa sitä vähemmän myös kaipaan sitä.

 

 

 

 

Tomaattinen bataattikookoskeitto

Viime aikoina on tullut kokkailtua paljon keittoja ja erityisesti kasvissosekeittoja. Moni resepti kaipaa vielä hiomista, mutta tämä Stockmannin ohjetta mukaileva onnistui ensimmäisellä yrittämällä. En ole varmaan koskaan pystynyt noudattamaan mitään reseptiä suoraan, vaan minun täytyy aina päästä soveltamaan jotain omaa. Yleensä jätän jotain pois, koska tuntuu että kaikissa resepteissä on aina liikaa ainesosia. Tästä ohjeesta jätin pois chilin, koska en ole kovin tulisen ruuan ystävä.

Ohje on neljälle yhdelle aterialle tai kahdelle kahdelle aterialle.

1 bataatti n. 500-600 g
2 valkosipulin kynttä
1 sipuli
1 tölkki tomattimurskaa (400 g)
1 tölkki kookosmaitoa (400 g)
6 dl vettä
suolaa ja pippuria
muita mausteita esim. paprikaa, kurkumaa tai valmista maustesekoitusta

tomaattinen bataattikookoskeitto

Kuori ja kuutioi bataatti ja sipuli ja murskaa valkosipuli ja keitä niitä suolalla maustetussa vedässä kunnes bataatti on pehmennyt (noin. 15 min.). Lisää tomattimurska, kookosmaito, pippuri ja muut haluamasi mausteet (itse lisäsin Santa Marian wasabi & sesame -maustetta) ja anna hautua noin 5 minuuttia. Valkosipulin voi lisätä myös vasta tässä vaiheessa, jos haluaa keittoon enemmän valkosipulin makua. Ota kattila pois hellalta ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi.