Täällä on rentouttava joululoma jo vietetty ja paluu arkeen on koittanut. Oma jouluni ei ollut kovin ekologinen; siihen kuului mm. lentomatkustamista Lappiin ja lihaakin tuli syötyä enemmän kuin normaalisti. Ruokahävikiltä onneksi vältyttiin ja lahjaksi sain (ja toivottovasti myös annoin) pääasiassa tarpeellisä juttuja. Loma-aktiviteetitkin olivat melko vähäpäästöisiä: hiihtämistä ja lautapelejä. Vähän ehti jo tulla blogia ikävä, kun ehdin tottua tiuhempaa postaustahtiin joulukalenterin aikana.
Jos olet vielä lomalla ja kaipaat tekemistä välipäiviksi, niin tee kodin energiatehokkuustesti. Sen voi ladata Motivan sivulta. Testi on tarkoitettu sähkölämmitteisessä pientalossa asuville, mutta kerrostaloasujana pidin sitä myös hyödyllisenä, vaikken kaikkiin kohtiin voinutkaan vastata. Testin tekemällä saa mielestäni aika hyvän kuvan siitä millä mallilla kodin energia-asiat ovat. Testissä on myös hyviä ohjeita ja vinkkejä, mitä kannattaisi tehdä. Esimerkiksi pakastimen takaosan imurointi on minulta jäänyt väliin, enkä ole tarkistanut pakastimen tiivisteiden kuntoa.