Nopea tomaattilinssikeitto

Eräänä päivänä kun ulkona oli kamala lumipyry ja tuulista, eikä huvittanut lähteä kauppaan, tein kaapista löytyvistä aineksista tomaattilinssikeiton. Keitto osoittautui erittäin nopeasksi ja helpoksi ja aikaa meni noin 15 minuuttia. Ohjeesta riittää kahdelle melko suuret annokset tai kolmelle vähän pienemmät.

1 iso sipuli tai 2 pientä, esim. salottisipulia
500 g tomaattimurskaa
1 tölkki (n. 300 g) käyttövalmiita punaisia linssejä (esim. Gogreen)
Pieni paketti (125 g) tuorejuustoa; käytin Arlan tomaattibasilikatuorejuustoa. Vegaaniseen versioon sopii hyvin kaurakerma, esim. Plantin chillä maustettu.
1 dl vettä
Loraus öljyä
Ripaus mustapippuria

tomaattilinssikeitto.JPG

Pilko sipuli ja ruskista sitä muutama minuutti öljyssä kattilassa. Kaada linsseistä neste pois. Kaada kattilaan tomaattimurska, linssit ja tuorejuusto. Huuhtele tomaattimurska tölkki 1 dl:lla vettä ja kaada joukkoon. Lisäsin myös ripauksen mustapippuria, mutta muille mausteille tai suolalle ei ollut tarvetta, koska tuorejuusto oli maustettua.

Keitä noin 10 minuuttia ja valmista tuli. Keiton voi myös soseuttaa, mutta ajan säästämiseksi jätin sen väliin ja keitto oli mielestäni toimiva näinkin. Tarjoile leivän kera.

tomaattinen_linssikeitto.JPG

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s