Gruusilainen kaalilaatikko

Jatketaan uudella reseptillä, kun niitä on tullut viime aikoina testattua. Gruusialainen kaalilaatikko oli yksi suosikkiruokani entisen työpaikkani ravintolassa, mutta en ole aikaisemmin tehnyt sitä itse. Sielläkin se oli kasvisruoka, vaikka perinteiseen versioon kuuluu ilmeisesti jauhelihaa. Perinteinen kaalilaatikko on ollut yksi suosikki Härkis-ruokani ja tämä versio on jopa vielä parempaa. Hieman työläämpi kyllä myös. Tähänkään ei kuitenkaan tarvita uunia.

  • 800 g kaalia (pieni kaali)
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 3 dl vettä
  • 1 paketti Härkistä
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 100 g maustekurkku
  • 1 purkki (200 g) kasvikermaviiliä tai vastaavaa (käytin Plantin kreikkalaista soijajogurttia)
  • 1 tölkki tomaattimurskaa
  • yrttisekoitusta, suolaa, pippuria

Pilko kaali pieniksi suikaleiksi ja kuullota sitä hetki pannulla rypsiöljyssä. Lisää vesi ja anna kiehua kannen alla noin 15 minuuttia. Pilko sillä aikaa sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä tilkassa rypsiöljyä. Lisää Härkis. Pilko suolakurkut pieniksi kuutioiksi ja lisää Härkiksen joukkoon. Kun kaali on kypsynyt noin 15 minuuttia, lisää Härkis, kermaviili, tomaattimurska ja mausteet ja anna hautua 15 minuuttia.

Piti vielä googlata, mihin tuo gruusialainen viittää ja selvisi, että se tarkoittaa Georgiaa. Ylen artikkelin mukaan georgialaiset eivät itse kuitenkaan pidä tuosta nimestä, joten tätä ruokaa olisi varmaan syytä kutsua georgialaiseksi kaalilaatikoksi.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s