Yhteishaku on parhaillaan käynnissä, ja ajattelin siksi kertoa miten ja miksi minusta tuli insinööri ja miksi kannattaa olla insinööri. Olen siis kemian ja ympäristötekniikan insinööri, kemian ja biotekniikan diplomi-insinööri ja pian myös talotekniikan insinööri. Jos esittelen itseni näin, aika moni kysyy miksi ihmeessä. Voisin vastata, että nälkä kasvaa syödessä ja yksi asia (tässä tapauksessa tutkinto) johti toiseen.
En voi sanoa, että olisin lapsesta asti haaveillut insinöörin ammatista. Haaveenani oli enemmänkin perinteisiä naisten ammatteja kuten kampaaja tai luokan opettaja. Insinööriopinnoista kiinnostuin vasta lukion viimeisenä vuonna ja silloinkin olin ensisijaisesti kiinnostunut kemiasta ja ajattelin, ettei minusta ainakaan mikään insinööri tule. Hakuoppaita selatesseni aloin kuitenkin kallistua lopulta juuri insinööriopintoihin ammattikorkeakoulussa, koska vaikutti siltä, että insinöörinä voi työskennellä monissa erilaisissa tehtävissä, ja vaikutelma oli ihan oikea.
Hain ammattikorkeakouluun yliopiston sijaan, koska halusin nopeasti töihin ja lukion jälkeen 5-6 vuotta lisää opiskelua tuntui silloin ihan loputtoman pitkältä ajalta. Valmistumisen kynnyksellä alkoi kuitenkin ilmestyä irtisanomisuutisia vähän joka suunnalta ja aika nopeasti tuli sellainen tunne, ettei siirtyminen työelämään välttämättä menekään niin kuin olin kuvitellut. Aloin selvittää vaihtoehtoja opintojen jatkamisesta ja päätin hakea opiskelemaan ylemmän korkeakoulututkinnon samalta alalta, mutta halusin keskittyä entistä enemmän ympäristöasiohin ja erityisesti biopolttoaineet alkoivat olla silloin pinnalla. Valmistuttuani ajat olivat paremmat ja pääsin siirtymään työelämään.
Insinööreistä tulee ehkä mieleen teollisuus ja saastuttavat koneet. Insinöörejä kuitenkin tarvitaan myös päästöjen vähentämiseen ja ympäristöystävällisempien prosessien kehittämiseen. Insinöörinä voi mm. parantaa rakennusten tai tehtaiden energiatehokkkuutta, kehittää uusia päästöttömämpiä polttoaineita, elintarvikkeita ja muita tuotteita ja materiaaleja ja niiden tuotantoprosesseja, kehittää kierrätysprosesseja ja toisaalta myös valvoa ympäristömääräysten noudattamista. Insinöörinä pääsee vaikuttamaan myös muihin kuin omiin päästöihin ja päästöjä voi myös vähentää ihan eri kokoluokassa kuin omia henkilökohtaisia päästöjään. Insinöörinä voi tietysti myös aiheuttaa paljon päästöjä, eikä siihen aina pysty itse vaikuttamaan. Muita huonoja puolia on tiettyjen insinöörialojen suhdanneherkkyys eli se, että välillä menee hyvin ja töitä riittää, ja sitten kun menee huonosti, niin irtisanotaan.
Oltuani jonkin aikaa työelämässä aloin kiinnostua enemmän energiatehokkuusasioista ja päästöistä ylipäätään ja perustin tämän blogin. Samoihin aikoihin päätin hakea myös jälleen kerran opiskelemaan, mutta tällä kertaa työn ohella. Päädyin opiskelemaan talotekniikkaa, koska suurin yksittäinen osa suomalaisten hiilijalanjäljestä muodostuu asumisesta ja erityisesti lämmityksestä.
Moni (erityiseti nainen) ajattelee, ettei voi opiskella insinööriksi, koska on huono matematiikassa, mutta väitän että voi. Varsinkaan ammattikorkeakouluun pääsemiseksi ei tarvitse olla mikään matikkanero. Muutakin pitää osata kuin yhteen- ja vähennyslaskua, mutta kertaamalla esimerkiksi vanhoja pääsykoetehtäviä pääsee hyvin jyvälle, mitä pitäisi osata. Myöskään pitkä matematiikka tai lukio ylipäätään ei ole vaatimuksena ammattikorkeakouluun pääsemiseksi. Insinööriopintoihin on myös vähiten hakijoita aloituspaikkaa kohden (toiset koulutusohjelmat ovat tietysti suositumpia kuin toiset) ja varsinkin, jos on valmis lähtemään pienemmälle paikkakunnalle opiskelemaan, sisään on helppo päästä.
my CO2 quota 