Lupailin selvittäväni jäätelön päästöt jo viime kesänä, mutta silloin ei juuri jäätelönsyöntikelejä ollut. Tänä vuonna asia on kuitenkin ollut toisin. Jostain syystä olen kuitenkin syönyt jäätelöä melko vähän, mutta vielähän tässä on kesää jäljellä.
Voisi helposti ajatella, että jäätelössä suurin päästölähde olisi jäätelön jäädyttäminen ja jäisenä pitäminen, mutta Ben & Jerry’sin mukaan suurin osa (52 %) jäätelön hiilijalanjäljestä aiheutuu raaka-aineista eli maidosta ja kermasta. Syynä tähän on lehmien tuottama metaani, josta olen kirjoittanut ennenkin. Ben & Jerry’sin sivuilta ei tuo jäätelön päästö selvinnyt, mutta Ben & Jerry’sin aiempaan tutkimukseen viitattiin kuitenkin tässä lopputyössä, jossa kokonaispäästöksi jäätelölle on ilmoitettu 2 kg CO2/litra. Vertailun vuoksi laskin myös Foodwebin avulla, että 50 g maitoa ja 50 g kermaa aiheuttaisi päästöjä 0,15 kg. Litra jäätelöä painaa noin 500 g, joten litran päästöt olisivat 0,75 kg CO2 ja tämän kerrotaan kahdella, koska raaka-aineiden osuus oli noin puolet eli 1,5 kg CO2, mikä on aika lähellä tuota Ben & Jerry’sin arvoa.

Jäätelöä harvemmin syödään litra kerralla, vaan 200 ml (n. 100 g) on varmaan aika tyypillinen annos eli annoksen päästöt olisivat 0,4 kg CO2 (Ben & Jerrys’s). Autoa tällä päästöllä ajaa 2,7 km, että jos jäätelön hakuun lähteen autolla, niin automatkan päästöt nousevat äkkiä jäätelelön päästöjä suuremmiksi. Jos syö jäätelöä joka päivä 10 viikon ajan, niin päästöjä syntyy 28 kg CO2.
Jos haluaa siis herkutella jäätelöllä, niin kannattaa suosia mehujäitä ja sorbetteja. Joitakin kaura- tai soijamaidostakin tehtyjä jäätelöitä löytyy ainakin isompien kauppojen pakastealtaista. Jäätelöä voi tehdä myös itse vaikka banaanista. Itse tekemällä voi myös käyttää enemmän marjoja ja vähemmän maitoa ja kermaa. Tein viime kesänä mm. mansikka-kookosjäätelöä, mangobanaanijäätelöä ja jogurttijäätelöitä, joissa oli vähintään puolet marjoja tai hedelmiä. Harmi kun en kirjoittanut reseptejä ylös viime kesänä, koska en muista niitä enää ja reseptien testaus pitää siis aloittaa nyt alusta.