Harrastusten päästöt vertailussa

Blogi jäi lomapäästöjen myötä lomailemaan vähän turhan pitkäksi aikaa, mutta nyt olen minäkin palannut arkeen. Syksy on monelle uusien ja vanhojen harrastusten aikaa, joten ajattelin jatkaa Päästöttömämpi elämä -postaussarjaa harrastuksilla. Suurimpien päästölähteiden, asumisen, liikkumisen ja syömisen, rinnalla harrastukset eivät ole niin merkittäviä päästöjen aiheuttajia, mutta monet harrastukset liittyvät kuitenkin yhteen tai useampaa noista osa-alueista.

Harrastuksissa suurimmat päästöt aiheutuvat harrastuspaikalle kulkemisesta ja harrastusten vaatimista rakennuksista ja niiden energian kulutuksesta. Vähäpäästöisimpiä harrastuksia ovat siis sellaiset, joita voi harrastaa kotona tai ne alkavat kotiovelta, kuten lenkkeily tai pyöräily. Bloggaaminen tai ainakin tämä kirjoittamisen osuus on myös vähäpäästöinen harrastus. Riippuu tietysti blogin aihepiiristä, selviääkö bloggaamisesta pelkästään koneella istumalla vai pitääkö esimerkiksi matkustaa jonnekin, jotta voi tehdä postauksen. Blogin päästöt myös kasvavat sitä mukaa, mitä suositumpi blogi on, koska jokainen klikkaus kuluttaa sähköä palvelinkeskuksissa. Toisaalta nämä päästöt voi ajatella myös lukijoiden harrastusten päästöiksi. Television katselu tai konsolipelit eivät monenkaan silmissä kelpaa oikeiksi harrastuksiksi ja niillä on aika huono maine, mutta päästöjen kannalta ne ovat kuitenkin melko vähäpäästöisiä harrastuksia. Toki nämä harrastukset voivat johtaa suuriin päästöihin, jos niitä harrastaa liikaa ja liikkumattomuuden seurauksena sairastuu.

SavedPicture-201752821355.jpg

Tonni lähti -materiaalilaskurin mukaan materiaalien kulutus (eli päästöt) yhtä käyttäjää kohti ovat kohtalaiset, vaikka harrastus vaatisikin lämmitetyn sisätilan, jos käyttäjiä on paljon. Tällaisia ovat esimerkiksi kuntosalit ja uimahallit. Tämä oli minulle vähän yllätys, koska olen ajoittain kokenut syyllisyyttä kuntosalilla käymisestä. Olen pitänyt sitä paljon päästöjä aiheuttavana ja osittain samasta syystä en ole käynyt uimahallissa vuosiin. Kotijumppa olisi silti parempi vaihtoehto, mutta tarvitsen aikataulutetun ryhmäliikuntatunnin, muuten jumppa jää yleensä väliin. Kuntosalini sijaitsee onneksi työmatkani varrella, joten sinne kulkemisesta ei aiheudu ylimääräisiä päästöjä.

Alkuvuodesta Hesarissa oli testi, jonka avulla pystyi laskemaan oman Itämeri-jalanjälkensä. Testissä golf ja ratsastaminen luokiteltiin erityisen haitallisiksi Itämeren kannalta, koska hevosten lanta ja golfkentän lannoitteet rehevöittävät Itämerta. Samat harrastukset on mainittu myös materiaalilaskurissa esimerkkeinä suuripäästöisistä harrastuksista. Tavallista golfia ekologisempi harrastus on frisbeegolf tai minigolf ja oikealla hevosella ratsastamisen sijaan keppihevonen on parempi valinta. Teatterit ja konsertit on myös mainittu suuripäästöisinä harrastuksina (per kerta), mikä on minusta myös hieman yllättävää. Tosin niissä ei yleensä käydä yhtä usein kuin vaikka kuntosalilla, joten omalla kohdallani kuntosalilla käynti aiheuttaa silti varmasti enemmän päästöjä kuin teatterit tai konsertit.

Harrastusten ekologisuutta arvioitaessa pätee hyvin sama sääntö kuin monessa muuassakin asiassa, että edullinen harrastus on yleensä ekologinen ja kallis harrastus aiheuttaa enemmän päästöjä.