Osallistun tällä postauksella toista kertaa kertaa Suuntana omavaraisuus -blogien yhteisjulkaisuun, jota pyörittävät Satu (https://tsajut.fi/) ja Heikki (https://www.korkeala.fi/). Kirjoittelin viimeksi lyhyen esittelyn ja mökkimme sijaitsee kasvuvyöhykkeella 3. Postauksessa kerron pääasiassa mökkiviljelystä, mutta lopussa lyhyesti myös parvekeviljelystä meillä kotona (kasvuvyöhyke 2). Taimien esikasvatus tapahtuu myös kotona.
Meillä on mökillä pieni 0,8m x 2m itsetehty kasvatuslava, jossa on kolmena edellisenä kesänä viljelty vaihtelevalla menestyksellä mm. kesäkurpitsaa, mustakaalia, herneitä, härkäpapua ja pikkuporkkanoita. Parhaiten ovat menestyneet herneet ja mustakaali. Ajatuksena on ollut toteuttaa vuoroviljelyä niin, että kasvatetaan eri kasveja eri paikoissa eri vuosina, mutta tämä ei ole ehkä ihan toiminut. Tämän pienen lavan kanssa ei varsinaisesti voi mistään omavaraisuudesta puhua ja välillä onkin ollut ajatuksena kasvattaa viljelypinta-alaa, mutta toistaiseksi mennään tällä. Ehkä sitten, kun saan homman toimimaan paremmin, on järkevää miettiä pinta-alan kasvatusta.
Minulle tuli yllätyksenä, että mökki sijaitseekin kasvuvyöhykkeellä 3 eikä 2, joten tulevana kasvukautena yritän ottaa tämän paremmin huomioon. Aiemminkin on jo tullut todettua, että esim. kesäkurpitsa kannattaa esikasvattaa. Esikasvatus tulee myös aina aloitettua liian myöhään, joten yritän aloittaa sen tänä vuonna ajoissa.
Minulla on aika paljon vielä siemeniä edellisiltä vuosilta jäljellä, joten yritän olla hankkimatta uusia. Jonkin sipulin kasvatusta haluaisin kuitenkin kokeilla. Lisäksi aion kokeilla kukkien kasvatusta ensimmäistä kertaa, koska sain joululahjaksi keijunmekon siemeniä. Siemenet hyvien kasvatusohjeiden kerä oli ainakin minusta kiva lahjaidea, jota en ollut itse ajatellut. Keijunmekon esikasvatus alkaakin saamani ohjeen mukaan jo tammikuussa.
Uutuutena meillä on myös todennäköisesti ensimmäistä kertaa omaa kompostimultaa hyödynnettävänä. Sopiva lannoitus on myös yksi asia, jota yritän opetella. Kastelun kanssakin on välillä haasteita, jos olemme pidempään poissa mökiltä. Lähtökohta on kuitenkin, että mökille ei ajeta pelkästään kastelemaan. Toistaiseksi lomakastelu on hoidettu 1,5 litran limsapulloilla, jotka laitetaan vedellä täytettynä väärinpäin multaan. On ihan toimiva, jos ei ole ihan kauhea helle. Kasteluveden otan järvestä.
Kotona parvekkeella meillä oli Gardenan aurinkopaneelilla toimiva kastelujärjestelmä, mutta se pääsi jäätymään toissa syksynä. Se toimi hyvin, mutta vähän kirpaisisi ostaa uusi, kun edellinen oli käytössä vain kaksi kesää ja meni rikki ihan oman huolimattomuuden takia. Mökilläkin se olisi kätevä. Täytyy laittaa harkintaan keväällä, jos niitä on vielä saatavilla.
Meillä kasvaa lisäksi mökkitontilla mustikkaa ja puolukkaa. Mökin entinen omistaja on istuttanut myös kaksi omenapuuta, joiden omenat ovat melko mauttomia. Pensasmustikkaakin löytyy yhden puskan verran, mutta se ei ole ollut kovin satoisa. Huomasinkin sen vasta toissa kesänä. Viime syksynä heittelin tontille kriikunan kiviä, jos niistä joku lähtisi kasvamaan. Vadelmapensaista olen haaveillut, mutta pihasuunnitelmat ovat kuitenkin vielä kesken, niin sopiva paikka on vielä pohdinnassa. Meillä on metsäinen tontti ja sellaisena se saa pääosin pysyä, joten mitään kovin suuria pihasuunnitelmia ei ole.
Kotona lasitetulla parvekkeella jatkokasvatan parvelaatikoissa pääasiassa kaupan ruukkuyrttejä. Joskus meillä on ollut myös kasvatussäkissä kesäkurpitsaa ja munakoisoa sekä kirsikkatomaatteja amppelissa. Viime vuonna kokeilin myös kirsikkatomaattien ja kesäkurpitsan kasvatusta isossa ruukussa, mutta ruukku oli liian täynnä ja sain lopulta satoa kolmen kirsikkatomaatin verran. Tänä vuonna tomaatit amppeliin ja ruukkuun vain kesäkurpitsaa ja munakoisoa ehkä maksimissaan kaksi taimea molempia.
Tässä linkit muiden Suuntana omavaraisuus -blogien postauksiin:
Kasvuvyöhyke 1
Krutbacken https://www.krutbacken.fi/vuosisuunnitelma-omavaraisuuteen-suuntana-omavaraisuus-tammikuu-2024
Tillintilananna https://www.tillintilananna.fi/suunnitelmia-vuodelle-2024/
Jovela https://www.omavarainen.fi/l/tammikuu2024/
Kasvuvyöhyke 2
Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2024/01/suuntanaomavaraisuus-tammikuu-2024.html
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2024/01/tammikuu-2024-suuntanaomavaraisuus.html
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2024/01/puutarhakauden-2024-suunnittelu-alkaa.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2024/01/katse-tulevaan.html
Finland urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-yhteiskirjoitus-1.html
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-1-vuosi-2024.html
Kasvuvyöhyke 3
Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2024-osa-1
Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=18079
Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/vuodelleni-2024
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-2024-osa-1-suuret.html
Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisempi-elama-2024.html
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2024/01/uuden-vuoden-haaveet-2024.html
Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2024/01/tervetuloa-vuosi-2024.html
Purolan kyläkoulu https://purolankylakoulu1933.blogspot.com/2024/01/tammikuu-2024-omavaraisuus-blogissa.html
Kasvuvyöhyke 4
Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-aloitus-ja-esittely-2024/
Kasvuvyöhyke 6
Farm escape https://farmescape.fi/suunnitelmia-ja-haaveita-vuodelle-2024/
Kasvuvyöhyke 7
Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/01/07/tammikuu-24-uuteen-vuoteen/