Tein ensimmäistä kertaa makaroonilaatikon kokonaan vegaanisena. Härkistä olen käyttänyt makaroonilaatikossa niin kauan kuin sitä on ollut saatavilla ja kauramaitoakin olen käyttänyt sitäkin pidempään, mutta makaroonilaatikossa on ollut aina kananmunia. Ilmastonäkökulmasta korvaamalla jauheliha kasviproteiinilla pääsee jo pitkälle. Maidon vaihtokaan ei vaikuta makuun. Kananmunalla on kuitenkin oma tehtävänsä makaroonilaatikon koostumuksessa. Aika lähelle päästään kuitenkin pehmeällä tofulla (silken tofu) ja jos kaipaa rakenteen lisäksi myös kananmunan makua, niin kannattaa lisätä kala namak -suolaa. Sitä saa erikoiskauppojen lisäksi ainakin pääkaupunkiseudulla myös isommista ruokakaupoista.
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
rypsiöljyä paistamiseen
1 paketti Härkistä (tai muuta kasviproteiinivalmistetta)
1 pussi makarooneja (400 g)
2,5 dl kaurakermaa
1 pkt pehmeää tofua (esim. jalotofu)
1 tl kala namak suolaa
kuivattuja yrttejä esim. basilikaa
mustapippuria ja valkopippuria
(tomaatti viipaleita ja vegaanista juustoraastetta)
Laita makaroonit kiehumaan. Lyhennä ohjeen mukaista keittoaikaa noin minuutilla. Pilko sipuli ja valkosipuli ja kuullota sipulia muutama minuutti öljyssä. Lisää valkosipuli ja Härkis. Laita pehmeä tofu kulhoon ja sekoita kala namak -suola joukkoon. Lisää kaurakerma ja sekoita. Laita makaroonit, Härkis ja tofukaurakermaseos uunivuokaan ja sekoita. Paista 200 asteessa. Ruoan voi laittaa kylmään uuniin. Paistoaika noin 30 minuuttia tai 20 minuuttia, jos uuni on jo lämmin. Lisää lopuksi tomaatit ja juustoraaste ja laita takaisin uuniin ja käännä grillivastus päälle, jos sellainen löytyy.
Kananmunattomuus ei vaikuttanut mielestäni makuun mitenkään ja rakennekin oli hyvä. Tämä myös valmistuu nopeammin, koska uunin voi laittaa kuumenmalle kuin kananmunaa käytettäessä. Lisähuomiona vielä se, ettei tarvitse noukkia kananmunan kuoria munamaidon joukosta. Muu perhekin tykkäsi.
Jatketaan uudella reseptillä, kun niitä on tullut viime aikoina testattua. Gruusialainen kaalilaatikko oli yksi suosikkiruokani entisen työpaikkani ravintolassa, mutta en ole aikaisemmin tehnyt sitä itse. Sielläkin se oli kasvisruoka, vaikka perinteiseen versioon kuuluu ilmeisesti jauhelihaa. Perinteinen kaalilaatikko on ollut yksi suosikki Härkis-ruokani ja tämä versio on jopa vielä parempaa. Hieman työläämpi kyllä myös. Tähänkään ei kuitenkaan tarvita uunia.
800 g kaalia (pieni kaali)
1 rkl rypsiöljyä
3 dl vettä
1 paketti Härkistä
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
100 g maustekurkku
1 purkki (200 g) kasvikermaviiliä tai vastaavaa (käytin Plantin kreikkalaista soijajogurttia)
1 tölkki tomaattimurskaa
yrttisekoitusta, suolaa, pippuria
Pilko kaali pieniksi suikaleiksi ja kuullota sitä hetki pannulla rypsiöljyssä. Lisää vesi ja anna kiehua kannen alla noin 15 minuuttia. Pilko sillä aikaa sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä tilkassa rypsiöljyä. Lisää Härkis. Pilko suolakurkut pieniksi kuutioiksi ja lisää Härkiksen joukkoon. Kun kaali on kypsynyt noin 15 minuuttia, lisää Härkis, kermaviili, tomaattimurska ja mausteet ja anna hautua 15 minuuttia.
Piti vielä googlata, mihin tuo gruusialainen viittää ja selvisi, että se tarkoittaa Georgiaa. Ylen artikkelin mukaan georgialaiset eivät itse kuitenkaan pidä tuosta nimestä, joten tätä ruokaa olisi varmaan syytä kutsua georgialaiseksi kaalilaatikoksi.
Olen osallistunut Instagramista ruokahaasteeseen, jossa kokeillaan jotain uutta reseptiä joka viikko. Viime viikolla kokeilemani resepti oli Pirkka-lehden välissä olleesta ruokalehdesta inspiraationsa saanut Suomi-kulho. Muokkasin reseptiä oman maun mukaiseksi ja teinpä kerrankin vegaanisesta reseptistä ei-vegaanisen. Yleensä se menee toisinpäin. Halusin annoksesta kuitenkin ruokaisamman ja lisäsin siihen kotimaista graavikirjolohta. Suomalaisen kirjolohen hiilidioksidipäästöt ovat pienet (lähde: Foodweb-tutkimus) ja kirjolohi on WWF:n kalaoppaan vihreiden kalojen listalla. Graavilohi myös tekee tästä sushi-maisemman. Annokseen pääsi mukaan myös yli neljä vuotta sitten kehittämäni kotimainen avokadon korvike eli hernetahna.
Mennään kuitenkin itse reseptiin, joka on kahdelle. Tarjosin tätä myös meidän yleensä kaikkiruokaiselle ja sushia rakastavalle taaperolle, mutta hän ei suostunut edes maistamaan. Alkuun täytyy mainita myös, että punasipuli on sitä parempaa, mitä aikaisemmin sen pikkelöi, joten valmistus kannattaa aloittaa siitä.
Pikapikkelöity punasipuli: (tästä tulee enemmän kuin tähän ruokaan tarvisee, mutta lopun voi laittaa esim hernetahnan kanssa leivän päälle.)
1 iso punasipuli
puolikkaan sitruunan kuori ja mehu
0,5 dl omenaviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 tl pippuria
Hernetahna:
150 g pakasteherneitä
26 g sitruunalla maustettua rypsiöljyä (jos haluat käyttää koko 200 g:n pussin herneitä, niin laita rypsiöljyä 35 g, tahna sopii hyvin myös leivän päälle)
1,5 dl ohrahelmiä
150 g kotimaista kirjolohta
pala palsternakkaa ja/tai porkkanaa
n. 200 g kaalia
(lehtikaalia)
Kuori punasipuli ja leikkaa se suikaleiksi. Laita sipulit kulhoon tai lasipurkkiin ja kaada loput aineet päälle. Anna maustua vähintään tunti, mutta mielellään seuraavaan päivää.
Keitä ohrahelmet pakkauksen ohjeen mukaan. Jos omistat höyrytyskattilan, niin käytä sitä ja laita palsternakat ja/tai porkkanat höyrytysosaan. Ne voi paistaa myös pannulla kaalin kanssa. Suikaloi kaali ja kuullota sitä pannulla hetki rypsiöljyssä. Ohrahelmien ja vihannesten on hyvä antaa jäähtyä ennen kulhon kokoamista.
Valmista hernetahna: Sulata herneet mikrossa tai kattilassa, lisää rypsiöjy ja soseuta sauvasekoittimella.
Laita jäähtyneet ohrahelmet kuhon pohjalle ja asettele muut ainekset kuhoon omiin sektoreihinsa. Pikapikkelöityjen punasipuleiden happamuus on minusta tässä se tärkein elementti, joka tuo annokseen sushimaisuutta, mutta jos haluat oikeista, niin vaihda kaali esim. hapankaaliin.
Tästä reseptistä tekee ilmastoystävällisen se, että riisi on korvattu kotimaisella ohralla. Lisäksi tietysti myös kotimaiset juurekset, ja jo aiemmin mainittu kotimainen kirjolohi. Ohran tilalla voi halutessaan käyttää myös jotain muuta ateriaviljaa kuten kauraa. Yleensä suosin riisin tilalla täysjyväkauraa, mutta herkutteluun valkoista riisiä korvaamaan sopii mielestäni ei-täysjyväohrahelmet. Foodweb-tutkimuksen mukaan kaikki muuta viljat paitsi riisi ovat ympäristöystävällisiä (CO2-päästöt alle 1 kg/kg). Risiin päästöt ovat eri tutkimusten mukaan 2,5-6 kg CO2/kg. Riisin korkeat päästöt johtuvat riisipelloilta vapautuvasta metaanista, joka on 20-30 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu.
Blogissani on tällä viikolla ollut tavallista enemmän liikennettä vuoden 2015 keväällä julkaisemastani Onko pyöräily päästötöntä? -postauksesta johtuen. Liikenteen päästöt ovat olleet viime viikkoina pinnalla, koska Suomen tavoitteena on vähintään puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Tällä viikolla ainakin Twitterissä myös pyöräilyn päästöt ovat olleet keskustelun kohteena. Syynä tähän on maanantaina Nelosella esitetty Riku Rantalan ja Fortumin 100 kysymystä ilmastosta -ohjelma, jossa väitettiin, että autoilun vaihtaminen pyöräilyyn lisää päästöjä.
Yli viiden vuoden takaisessa postauksessani pohdin pyöräilyn aiheuttaman energiavajeen korvaamiseen sopivia vaihtoehtoja. Porkkanaa, naudanlihaa vai suklaata? Vertailussa porkkana ja suklaa päihittivät naudanlihan. Naudanlihan päästöt olivat jopa suuremmat kuin saman matkan kulkemisen autolla. En otattanut postauksessani kantaa kolmen esittämäni vaihtoehdon ravintoarvoihin, vaan pelkästään energiasisältöön. Nostin esiin myös sen, että suuri osa suomalaisista (itseni mukaan lukien) on ylipainoisia, eikä energiavajeen täyttämiseen ole siksi välttämättä erityistä tarvetta.
Luonnonvarakeskuksen viime vuoden tilastojen mukaan suomalainen syö keskimäärin 80 kg lihaa vuodessa. Tästä 26,6 kg on siipikarjaa, 30,8 kg sikaa ja 18,8 nautaa. Näiden lisäksi suomalaiset syövät myös pieniä määriä mm. riistaa ja lammasta. Ilmastodieetin laskentaperusteiden mukaan broilerin ja sianlian päästöt ovat 5,0 kg CO2-ekv/kg ja naudanlihan 15 kg CO2-ekv/kg. Kokonaispäästöt ovat siten 133 kg CO2-ekv broilerille, 154 kg CO-ekv sianlihalle ja 282 kg CO2-ekv naudanlihalle. Yhteensä näistä kaikista tulee 569 kg CO2-ekv vuodessa. CO2-ekv tarkoittaa hiilidioksidiekvivalentti-päästöjä eli mukana on myös muut kasvihuonekaasut kuten metaani. Jos koko 80 kg lihaa korvattaisiin 80 kg:lla papuja, joiden päästökerroin on 0,7 kg CO2-ekv/kg, päästöjä aiheutuisi 56 kg CO2-ekv. Vaihtamalla lihan papuihin päästösäästöä olisi mahdollista saada 513 kg CO2-ekv vuodessa.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 Suomessa henkilöautoilla ajettiin keskimäärin 13 794 km. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomim Liikennefaktan mukaan Suomen liikennekäytössä olevien henkilöautojen keskimääräiset CO2-päästöt olivat 155,5 g/km vuoden 2019 lopussa. Keskimääräiset kilometrit keskimääräiset päästöt aiheuttavalla autolla ajava autoilija aiheuttaa 2144 kg CO2 päästöjä vuodessa. Tämä luku ei kuitenkaan ota huomioon, kuinka monta matkustajaa autossa on. Jos matkustajia on 100 kysymystä ilmastosta -ohjelmassa mainitut neljä, niin silloin päästöt per matkustaja ovat 536 kg CO2, mikä on samaa luokkaa lihan syönnin päästöjen kanssa. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että päästöt ovat samat, jos autoilija ei syö lihaa.
Ohjelmassa esitetty väite ei ollut ihan väärässä, mutta asia oli esitetty aika tökerösti ja katsojalle jäi sellainen mielikuva, että autoilu olisi pyöräilyä päästöttömämpi vaihtoehto. Jos oli tarkoitus herättää keskustelua siitä, etteivät asiat ole yksinkertaisia, niin asiahan esitettiin juuri hyvin yksinkertaistavasti, että pyöräily saastuttaa, koska pyörälijä syö lihaa (eikä otettu mitään kantaa siihen, mitä autoilija syö). Kommentti oli mielestäni täysin turha ja pilasi muuten mielenkiintoisen keskustelun. Vaikutti siltä, että sillä haluttiin esittää joku peruste sille, miksi ohjelmassa ei puhuttu pyöräilystä. Riku Rantala myös nimenomaan sanoi, että hän pyöräilee töihin (todennäköisesti yksin), eikä kolmen kaverin kanssa kuoroharjoituksiin syömään lihaa, kuten ohjelmassa esitettiin. Se on totta, että pyöräily vaatii polttoainetta eli ruokaa, ja kuten vanhassa postauksessani totesin, ei ole päästöjen kannalta sama, mitä syö. Keskusteluun olisi hyvä ottaa mukaan myös pyöräilyn terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset.
Tilastokeskuksen artikkelin mukaan 46 % suomalaisten työmatkoista on alle 7 kilometriä, mikä olisi helposti pyöräiltävissä. Jos työmatka on 7 km yhteen suuntaan ja työpaikalla käy viitenä päivänä viikossa, kilometrejä kertyy kuukaudessa 280 ja vuodessa 3080 km, jos lomailee yhden kuukauden. 7 km:n työmatka-autoilusta aiheutuu päästöjä 479 kg CO2 vuodessa, mikä alkaa olla samaa luokkaa lihan syönnin kanssa.
Vastauksena otsikon kysymykseen, keskimääräisillä kilometreillä autoilija ei voi kompensoida autoilun päästöjä lopettamalla lihan syöntiä, jos autossa on vähemmän kuin neljä matkustajaa. Riippuu kuitenkin autoilun määrästä, auton päästöistä ja syödyn lihan määrästä ja muusta ruokavaliosta, miten päästöt yksilötasolla muodostuvat.
Viime viikolla vietettiin hävikkiviikkoa. Olen pari kertaa aikaisemminkin pitänyt hävikkiviikolla hävikkipäiväkirjaa (vuoden 2015 postaus täällä ja vuoden 2016 postaus täällä) ja niin tein tänäkin vuonna. Tällä kertaa sain huomata että hävikin välttäminen on jonkin verran helpompaa, kun syön lounaankin pääasiassa kotona. Kovin monimutkaisten lounaiden valmistamiseen ei ole aikaa, joten syön enemmän kuin mielelläni edellisen päivän tähteitä. Sellaisia pieniä annoksia valmista ruokaa ei tällä hetkellä mene hukkaan ollenkaan.
Tälläkin kertaa alkuviikko meni hyvin, eikä maanantaina ja tiistaina tullut hävikkiä.
Keskiviikkona illalla tein kesäkurpitsa-kukkakaalikeittoa ja tein samalla myös vauvalle kukkakaalisosetta. Keitto meni kaikki, mutta vauvan soseesta osa meni hukkaan, vaikka tarjosin sitä pieniä määriä useampaan kertaan. Hedelmäsoseet ovat selvästi suositumpia kuin vihannekset.
Torstaina kävin illalla pitsalla ja liian isosta pitsasta jäi osa reunoista syömättä. Aina sama ongelma pitsojen kanssa.
Perjantaina söin lounaaksi edellispäivältä jäänyttä kikhernepastaa. Illalla syötiin taas pitsaa kavereiden luona, mutta tällä kertaa ei jäänyt reunahävikkiä.
Viikonloppuna tein salaattia ja osa ruukkusalaatista oli mennyt huonoksi ja se meni biojätteeseen. Lisäksi löysin jääkaapista avatun fetapurkin, joka haisi sen verran pahalle, etten halunnut laittaa sitä salaattiin. Viikonloppuna tehtiin myös itse pitsaa. Tomaattikastiketta ja herkkusieniä jäi yli, mutta käytin ne tällä viikolla tortillan täytteeseen.
Viikonloppuna siivosin parvekkeelta pois jo kauan sitten kuivuneet parvekeviljelmäni. Tämä kesä oli aivan liian kuuma parvekeviljelyyn lasitetulla parvekkeella. Ne voidaan kai laskea myös ruokahävikiksi, koska olin ne alunperin kaupan ruukkuyrteistä ja -salaateista kasvattanut. Samaan kategoriaan menevät myös biojätteeseen päätyneet saamani itsekasvatetut omenat ja luumut, joita vain oli liikaa. Olisin voinut niistä kieltäytyäkin, mutta luulen, että ne olisivat päätyneet kompostiin joka tapauksessa, koska sen verran paljon niistä on ollut ylituotantoa. Olisi pitänyt tehdä niistä vauvalle sosetta, mutta tajusin tämän liian myöhään.
Kokonaisuutena hävikkiä tuli vähemmän kuin edellisinä vuosina, mutta ongelmat tuntuvat olevan edelleen samanlaisia: ulkona syöminen ja jääkaappiin unohtuvat tuotteet. Ulkonasyömistä en haluaisi kokonaan lopettaa, mutta annosta valitessa voisin harkita tarkemmin, jaksanko syödä koko annoksen. Pitsasta tiedän jo valmiiksi, etten kuitenkaan jaksa syödä sitä kokonaan. Esimerkiksi fetan ja muiden ei-kerralla-syötävien ruokien kanssa olisi hyvä miettiä, myös seuraavaa käyttökerta. Eli jos haluan tehdä fetasalaattia, täytyisi miettiä myös, milloin teen seuraavan kerran fetasalaattia tai muuta ruokaa, johon sen voin käyttää. Vauvan ruuista tulee aina jonkin verran hävikkiä, jolle ei oikein voi mitään, koska vauvaa pitää totutella syömään myös niitä vähemmän mieluisia ruokia. Yritän kuitenkin minimoida hävikin ottamalla ruokaa puhtaalla lusikalla erilliselle lautaselle pieniä määriä.
Taisin luvata postauksen kasvaneesta sähkönkulutuksesta, mutta se ei ollutkaan niin helposti selvitettävissä kuin luulin, joten täytyy tehdä vielä vähän mittauksia. Nyt olisi myös jo Päästöttömämpi elämä -postaussarjan uuden osan aika, mutta valitettavasti sekin joutuu odottamaan vielä hetken muiden kiireiden takia. Luonnoksista sen sijaan löytyi resepti, joka on sopivasti tällä hetkellä ajankohtainen, joten se sopii hyvin tähän väliin.
Parsakausi on käsillä ja sitruunatkin ovat kauden kasviksia, joten ne ovat edullisia ja ekologisia. Tein niistä sitruunaparsapastaa, josta tuli vahingossa vegaaninen, koska unohdin ostaa parmesaania. Pasta oli kuitenkin hyvää myös ilman juustoa.
Ohje on kahdelle.
1 sitruuna
1 nippu parsaa
200 g spagettia (tai muuta pastaa)
2 valkosipulinkynttä
3 rkl öljyä
Suolaa ja pippuria
Leikkaa parsat paloiksi ja keitä niitä suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuuttia. Ongi parsat pois vedestä ja siirrä ne kylmälle pannulle. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan parsojen keitinvedessä. Lisää pannulle pilkotut valkosipulit, puristettu sitruunamehu ja öljy (käännä levy päälle vasta tässä vaiheessa, muuten tuloksena voi olla räskyvä öljy ja sotkuinen keittiö) ja kypsennä niitä sillä aikaa kun pasta kiehuu. Kaada spagetista vesi pois ja sekoita parsan kanssa ja lisää pippuria.
Sosekeitot ovat helppo ja nopea arkiruoka ja niistä voi tehdä lukemattomia erilaisia variaatioita. Sosekeittoihin on myös helppo käyttää kaikenlaisia jääkaappiin unohtuneita vihannesten loppuja tai esim. pitsasta tai tortilloista ylijäänyttä tomaatti- tai salsakastiketta. Kokosin tähän postaukseen omat vinkkini, miten tehdä erilaisia sosekeittoja.
Kahden hengen annokseen laitan yleensä yhteensä 500-600 grammaa yhtä tai useampaa kasvista ja lisäksi vielä yhden sipulin. Myös valkosipuli toimii hyvin useimmissa keitoissa. Keiton valmistus alkaakin yleensä sillä, että pilkon sipulin ja kuullotan sitä kattilassa öljyssä sillä aikaa, kun pilkon muut kasvikset. Myös pakastevihanneksia tai valmiita kasvissoseita voi käyttää. Kun olen pilkkonut valitsemani kasvikset laitan myös ne kattilaan ja kaadan joukkoon noin 0,5 litraa vedenkeittimellä kiehautettua vettä. Tässä vaiheessa lisään myös ripauksen suolaa. Keittoaika riippuu kasviksista, mutta yleensä 15-20 minuttia riittää. Porkkanat tai punajuuret vaativat usein pidemmän keittoajan. Jos haluaa keitosta täysin sileää, kannattaa kasviksia keittää kunnes ne ovat kunnolla pehmenneet.
Yleensä käytän ihan tavallista tuorejuustoa, mutta joskus kun tuota kuvassanäkyvää ruoka-fraichea on tarjouksessa, niin ostan sitä.
Kun kasvikset ovat pehmenneet ja valmiita soseutettaviksi, kannattaa kaataa osa keitinvedestä erilliseen kulhoon (tästä voi lisätä nestettä tarvittaessa, jos keitto on liian paksua, mutta nestettä on hankala poistaa kun keitto on jo soseutettu). Seuraavaksi laitan joukkoon noin 100 g tuorejuustoa tai 2 dl maustettua kaurakermaa. Sitten keitto sauvasekoittimella sileäksi ja valmista tuli.
Alla muutamia suosikkiyhdistelmiäni:
Bataatti-tomaattisose-chilikaurakerma
Bataatti-maustamaton kaurakerma
Porkkana-inkivääri-maustamaton kaurakerma
Parsakaali-yrttikaurakerma
Parsakaali-pakasteherne-piparjuuri- tai wasabituorejuusto
Kukkakaali-kanttarellituorejuusto
Palsternakka-piparjuurituorejuusto
Punajuuri-porkkana-omena-valkosipulituorejuusto tai maustamaton kaurakerma ja valkosipulia
Täältä löytyy resepti tomaattiseen bataatti-kookoskeittoon ja täältä tomaatti-linssikeittoon.
Keiton päälle ripottelen usein ”krutongeiksi” Verson härkäpapuroueseosta tai auringonkukansiemeniä. Jos kaipaan isompaa proteiinilisää, niin laitan keittoon käyttövalmiita linssejä tai kikherneitä (esim. GoGreen). Ne voi lisätä joko ennen tai jälkeen soseutuksen. Keiton kanssa maistuu myös tuore leipä ja osan tuorejuustosta voikin säästää leivän päälliseksi.
Kerroinkin jo postaussarjanensimmäisessä osassa, että halusin aloittaa ruokahävikistä, joten tässä toisessa osassa keskitytään ruokahävikin vähentämiseen. Ruoan muiden ympäristövaikutusten lisäksi myös ruokahävikki oli viime vuonna paljon esillä ja hyvä niin, koska ruokahävikki aiheuttaa täysin turhia päästöjä.
Sitran selvityksen (Kiertotalouden mahdollisuudet Suomelle) mukaan Suomessa kotitaloudet aiheuttavat ruokahävikkiä melkein 130 miljoonaa kiloa eli noin 23 kg henkeä kohti. Kuulostaa paljolta. Rahaa menee hukkaan lähes 100 euroa per henkilö vuodessa, nelihenkisessä perheessä jo 400 euroa, jolle varmaan löytyisi muutakin käyttöä.
Kotitalouksien hävikki on suurimmaksi osaksi vihanneksia, leipomotuotteita ja maitotuotteita. Paljon päästöjä aiheuttavaa lihaa menee onneksi vähemmän hukkaan, mutta myös maidontuotanto aiheuttaa paljon päästöjä ja silloin kun se menee hukkaan, niin päästöt ovat aiheutuneet täysin turhaan.
Selvityksestä paljastuu myös sellainen mielenkiintoinen seikka, että pois heitetystä ruuasta vain 29 % on havaittavissa pilaantuneeksi ja puolet olisi edelleen syömäkelpoista ruokaa.
kuva: pixabay.com
Vihanneksista pystyy yleensä aistinvaraisesti arvioimaan ovatko ne syömäkelpoisia vai homeessa tai mädäntyneitä. Maitotuotteissa taas arviointi on ehkä vähän vaikeampaa, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan hapanmaitotuotteita voi syödä jopa kuukausi parasta ennen päivän jälkeen. Maitokin säilyy useita päiviä ja avaamattomana jopa viikon parasta ennen päivän jälkeen. Toisaalta jos ei ole koskaan syönyt mitään parasta ennen päivän jälkeen, niin voi ehkä saada jotain vatsavaivoja, jos syö kuukauden vanhaa jogurttia, mutta tuskin mitään vakavaa kuitenkaan. Omalla vastuulla kuitenkin.
Lihaa ja varsinkaan kanaa ja kalaa en suosittele syömään viimeisen käyttöpäivän jälkeen, mutta siinä se ero onkin, että niissä on ilmoitettu viimeinen käyttöpäivä, kun taas maitotuotteissa on parasta ennen päivä. Parasta ennen päivä tarkoittaa, että sen jälkeen tuotteen maku, ulkonäkö ja koostumus eivät välttämättä ole enää parhaimmillaan, mutta tuote on silti edelleen syötäväksi kelpaava.
Miten ruokahävikkiä sitten voi vähentää? Suosittelen aloittamaan hävikkipäiväkirjasta, koska se saattaa paljastaa yllätyksiä. Jääkö esimerkiksi työpaikkalounaalla aina muutama salaatinlehti, peruna tai leivän puolikas? Minulle kävi ennen usein niin, vaikka kotona olin tarkempi. Hävikkipäiväkirjaa kannattaa pitää vaikka useampi viikko. Siihen kannattaa kirjata myös hävikin syy. Oliko ruokaa liikaa, oliko se pahaa, oliko kiire? Muista kirjata myös viemäriin kaadettu kahvi ja tee. Niihen valmistamisessa menee paljon energiaa hukkaan.
Ruokaa ei kannata ostaa liian paljon kerralla. Ostoslista on hyvä apu ja kaupassa kannattaa vielä miettiä jokaisen ostoksen kohdalla, milloin aikoo sen syödä. Yksi hyvä keino välttää turhia ostoksia on mennä kauppaan kävellen. Silloin kun ostokset joutuu kantamaan kotiin, ei tee mieli ostaa mitään ylimääräistä. Samasta syystä kaupassa kannatta suosia koria kärryjen sijaan.
Pakkauskoko kannattaa valita oman tarpeen mukaan eika tuijottaa liikaa kilohintaa. Isomman pakkauksen edullisempi kilohinta ei tule halvemmaksi, jos puolet menee roskiin. Pakkauksia ei myöskään kannata vältellä turhaan, koska ne pidentävät tuotteiden säilyvyyttä. Varsinkin helposti pilaantuvien elintarvikkeiden kohdalla kannattaa valita pakattu tuote. Tanskalaisen tutkimuksen mukaan pakkaukset aiheuttavat alle prosentin ruuan ympäristövaikutuksista.
kuva: pixabay.com
Ruuan pakastamiseen suhtaudun vähän ristiriitaisesti. Välillä se on hyvä keino vähentää hävikkiä, jos vaikka tulee joku yllättävä meno, eikä syökään kotona niin kuin oli alun perin suunnitellut. Pakastamisessa on kuitenkin se ongelma, että sitä ruokaa pitäisi myös muistaa ottaa sieltä pakastimesta ja syödä. Ruoka ei kuitenkaan säily ikuisesti pakastimessakaan. Olen huomannut, että leipä ja kypsentäntämätön ruoka tulee usein syötyä pakastimesta, mutta valmis ruoka yleensä unohtuu. Pakastaminen ja uudelleen sulattaminen kuluttaa energiaa ja jos ruoka päätyy pakastimesta lopulta roskiin, niin ruuan tuhlaamisen lisäksi on tuhlattu myös energiaa sen jäädyttämiseen ja sulattamiseen. Elin opiskeluaikoina kaksi vuotta ilman pakastinta ja nuo kaksi vuotta olivat varmasti elämäni ruokahävikittömintä aikaa. Kun tiesi jo kaupassa, ettei pakastaminen ole vaihtoehto, ei tullut ostettua mitään pahan päivän varalle. Leivän ja jäätelön säilyttäminen oli oikeastaan ainoa asia, johon pakastinta olisin kaivannut.
Huolimatta ponnisteluista ruokahävikin vähentämiseksi ruokaa tulee kuitenkin välillä valmistettua liikaa. Tähteitä kannattaa ottaa esimerkiksi evääksi tai edellisen päivän ruuan voi syödä alkuruuaksi. Esimerkiksi keitto sopii tähän tarkoitukseen hyvin. Alla kuva muutaman viikontakaisesta kolmen ruokalajin hävikkilounaasta, johon kuuluu alkuruuaksi palsternakkasosekeiton loppu, pääruuaksi tortilla, jossa oli aiemmin valmistetun härkiskastikkeen loppu ja jälkiruuaksi vielä laskiaispullan puolikas.
En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt kaalilaatikoa, mutta kun työkaveri kertoi tekemästään herkullisesta Härkis-kaalilaatikosta, minunkin oli pakko kokeilla. Kaali on parasta ekoruokaa näin talvella, joten siinäkin mielessä hyvä resepti kokeiltavaksi juuri nyt. Kaali on lisäksi todella edullista, tämä maksoi 49 senttiä kilo.
Löysin maku.fi-sivuilta helpon pannulla valmistettavan kaalilaatikon ohjeen, josta muokkasin Härkis-version. Meillä tästä ohjeesta riitti kolme annosta, mutta yksin olisin syönyt tätä ainakin neljä kertaa.
1 paketti Härkistä
n. 500 g kaalia (käytin puolet tuosta kuvassa näkyvästä)
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl sokeria
1 rkl öljyä
8 dl vettä
ripaus suolaa sekä musta- ja valkopippuria
Pilko sipuli ja kuullota sitä pannulla öljyssä. Suikaloi kaali ja lisää sipulin joukkoon ja paista noin 10 minuttia. Lisää loput aineet ja hauduta kannen alla n. 20 minuttia. Alkuperäisessä ohjeessa oli vähintää puolituntia, mutta minulla oli jo niin nälkä, etten jaksunut odottaa; ihan hyvää tuli näinkin, mutta en tiedä olisiko ollut vielä parempaa, jos olisin anatanut hautua kauemmin. Vettä on tässä ohjeessa myös reilusti enemmän, kuin alkuperäisessä, mutta mielestäni Härkis vaatii enemmän nestettä kuin jauheliha.
Ei näytä kuvassa miltään gourmet-herkulta, mutta hyvää oli silti. Mies jopa kehui tätä parhaaksi tekemäkseni Härkis-ruoaksi.
Nyt on aika postaussarjan varsinaisen ensimmäisen osan, joten jos alkuvuoden elämänmuutos jäi tekemättä, niin tähän ehtii vielä hyvin mukaan. Ruuan ympäristövaikutukset olivat viime vuonna mielestäni enemmän esillä kuin koskaan ja tuntuu, että ruoka on vihdoin saanut arvoisensa paikan ilmastokeskustelussa. Ajattelin ensin aloittaa postaussarjan ruokahävikistä, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ruokahävikin päästöjä on helpompi ymmärtää, kun ymmärtää ensin ruuan päästöjä.
Ruoka aiheuttaa noin 20-25 % hiilidioksidipäästöistämme eli yhtä paljon kuin liikenne. Ei siis mikään pikku juttu. Ruokaa myös tarvitaan joka päivä, joten joka päivä on mahdollisuus tehdä ympäristön kannalta hyviä tai huonoja valintoja.
Vegaaninen ruokavalio on kiistatta päästöttömin ruokavalio, mutta se ei ole ainoa vaihtoehto, vaan sekaruokavaliotakin on mahdollista muuttaa vähäpäästöisemmäksi. Helpoin keino vähentää ruuan päästöjä on vähentää lihan syöntiä. Sen voi tehdä joko syömällä välillä kasvisruokaa tai vähentämällä lihan osuutta ruoassa. Verrataan esimerkiksi pihviä, joka painaa helposti 150 grammaa, makaroonilaatikkoon, jossa on lihaa yleensä alle 100 grammaa per annos. Makaroonilaatikon voi tehdä myös vaikka Härkiksesta tai muusta kasviproteiinivalmisteesta, tai jos se kuulostaa liian erikoiselta, niin jauhelihasta voi korvata puolet Härkiksellä.
Pelkät vihannekset eivät ole ratkaisu päästöongelmaan, koska niissä on aika vähän energiaa. Kohuotsikot kasvisruoan suurista päästöistä (esim. tämä) syntyvätkin yleensä siitä, että niiden energiasisältöä eli kilokaloreita verrataan lihaan. Lihaa ei siis voi korvata kurkulla, mutta pavut ovat erinomaisia ravitsemusarvoiltaan ja vähäpäästöisiä, joten niitä kannattaa suosia proteiinin lähteenä.
Eläinproteiineista kala ja kana ovat vähäpäästöisimpiä, kun taas naudanliha ja lammas ovat omassa luokassaan päästöjen aiheuttajina niiden tuottaman metaanin takia. Jos syö lihaa, niin kannattaa suosia kotimaista lihaa. Varsinkin naudanlihan kohdalla brasilialaisen naudanlihan päästöt voivat olla jopa kaksinkertaiset suomalaisen naudanlihan päästöihin verrattuna. Ero johtuu siitä, että Suomessa ei tarvitse hakata metsää laidunmaaksi eikä Suomessa yleensä ole erikseen liha- ja maitokarjaa. Metaania kuitenkin muodostuu myös suomalaisen lehmän ruuansulatuksessa.
Kasvissyöjän kannattaa olla tarkkana juuston kanssa, koska sen päästöt ovat suuret (samasta syystä kuin naudanlihan). Kirjoitinkin kesän 2015 ruokapäästöissä yllättyneeni verrattuani kanasalaattia fetasalaattiin, joista kanasalaatti paljastuikin vähäpäästöisemmäksi. Kasvisruoan ympäristöystävällisyyden voi helposti pilata kuorruttamalla sen juustolla. Jos juustoja haluaa kuitenkin syödä, kannattaa suosia tuorejuustoja ja muita pehmeitä juustoja. Vegaanisiakin juustoja on nykyisin saatavilla.
Riisin sijasta kannataa syödä mieluummin perunaa, pastaa tai leipää, koska myös riisipelloilla muodostuu metaania.
Kotimainen avokadon korvike eli herne-rypsiöljylevite
Ruoan ympäristövaikutuksia pienentäessään kannattaa keskittyä arjen valintoihin. Mitä syö aamupalaksi, mitä lounaaksi ja mitä illalliseksi? Kannattaa aloittaa vähitellen lisäämällä vaikka yksi kasvisateria joka viikko. Lisää omista ruokavaliomuutoksistani voit lukea täältä.
Arkiaamupalan tuunaus: vaihda voileivän juusto ja/tai leikkele hernelevitteeseen, avokadoon tai hummukseen ja laita aamukahviin kauramaitoa tai jotain muuta kasvimaitoa. Omai suosikkini kahvimaidoksi on Oatlyn vaahtoutuva iKaffe, jonka lämmitän ja vaahdotan maidonvaahdottimella.
Valitse lounaalla työpaikka- tai opiskelijaruokalan kasvisvaihtoehto ainakin muutaman kerran viikossa.
Vaihda arki-illallisen jauheliha Härkikseen (tai puolita lihan määrä). Tee kasvissosekeittoa, esim. tämä tomaatti-linssikeitto on helppo ja nopea. Aina ei myöskään tarvitse tehdä itse, vaan valmisruoista löytyy hyviä kasvisvaihtoehtoja.
my CO2 quota 