Vauvan vaikutus sähkönkulutukseen

Viime viikolla vietettiin Energiansäästöviikkoa ja innoistuin pitkästä aikaa käymään katsomassa sähkönsiirtoyhtiömme sivuilta sähkönkulutus-tietojamme. Pakko myöntää, etten ole käynyt siellä kertaakaan lapsen syntymän jälkeen, vaikka olen kirjoittanut, kuinka tärkeää oman kulutuksen seuraaminen on. Nyt kuitenkin kävin ja tällä kertaa yllätyin positiivisesti. Oletukseni oli, että vauvan myötä sähkönkulutuksemme olisi kasvanut, koska esimerkiksi pyykinpesukonetta tuli käytettyä enemmän varsinkin ensimmäisinä kuukausina. Jo pelkästään sen, että olin vauvan kanssa päivät kotona, olisi luullut kasvattavan sähkölaskua.

Sähkönkulutus_vauva

Vertailin sähkönkulutusta kuukausittain vuosi ennen vauvaa ja vuosi vauvan syntymän jälkeen ja totta se on. Kulutus on lähes sama. Vauvavuotena  (2676 kWh) jopa hieman vähemmän kuin ennen vauvaa (2700 kWh). Tarkistin lukuja moneen kertaan, mutta uskottava se on. Sähkönkulutukseen vaikuttaa myös ulkolämpötila ja alkuvuosi 2018 oli kylmempi kuin kuluvan vuoden talvi. Sähkönkulutus oli kuitenkin korkeampi juuri tämän vuoden tammikuussa verrattuna vuoden 2018 tammikuu. Helmikuun kohdalla on taas päinvastoin.

Kun mietin asiaa vähän tarkemmin, niin monessa asiassa sähkönkulutus on vähentynyt. Suurimpina muutoksina saunassa käynnin harventuminen ja television katselun vähentyminen. Emme olleet kovia saunojia ennen vauvaakaan, mutta vauvavuotena saunassa taisi tulla käytyä vain ihan muutamia kertoja. Nykyään sauna lämpiää vähän useammin, mutta silti edelleen harvemmin kuin kerran viikossa. Televisio oli meillä ennen päällä usein koko illan useimmiten noin kuusi tuntia. Nykyään televisiota ei välttämättä edes avata joka päivä, mutta usein se on päällä 1-2 tuntia päivässä.  Vaikka pyykkikone pyöriikin nykyään vähän useammin, sähköäkuluttavia uusia laitteita meille ei ole kuitenkaan tullut. Olemme edelleen pärjänneet myös ilman kuivausrumpua.

Tällä yhden perheen kokemuksella sähkönkulutuksen osalta vauva ei näytä kasvattavan hiilijalanjälkeä, vaan se voi jopa laskea sitä, kun ei ole enää aikaa kuluttaa sähköä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s