Kuulumisia vauva-arjen keskeltä

Täällä elämä vauvan kanssa on lähtenyt hektisesti käyntiin ja kolme kuukautta on mennyt ihan hujauksessa. Vapaita hetkiä ei juuri ole, ja jos on niin yritän käyttää ne syömiseen ja lepäämiseen. Toistaiseksi vauva nukkuu kuitenkin yöt hyvin, joten kovin väsynyt en vielä ole, mikä on tietysti ihanaa, niin kuin vauva muutenkin.

Mikä on muuttunut vauvan myötä? Helpompaa olisi varmaan vastata, mikä ei ole muuttunut. Niin kliseisen ärsyttävältä kuin se kuulostaakin, niin en voi kuin ihmetellä, mihin olen ennen aikani kuluttanut, varsinkin sillä seitsemän viikon äitiyslomalla ennen vauvaa.

Blogiin on ollut kuitenkin ikävä ja paljon olisi postausideoita, kunhan vain ehtisi välillä koneelle. En tajua, miten työkseen bloggaavat äidit sen tekevät. Tällä hetkellä vauva nukkuu harvinaisia päiväunia. Yleensä hän nukkuu vain öisin tai vaunuissa, joten päätin käyttää tilausuuden hyväkseni, vaikka pyykkiäkin kyllä olisi. (Yksien tai kaksien päikkäreiden aikana en tätä postausta kyllä saanut valmiiksi, vaan taisin aloittaa tämän jo noin kuukausi sitten.)

Tammikuussa pohdin, miten oma asenteeni päästöasioihin muuttuu vauvan myötä. Ainakaan kolmen kuukauden jälkeen se ei ole muuttunut, vaikka aikaa ei tällä hetkellä pysty käyttämään asioiden selvittämiseen ja pohtimiseen samaan tapaan kuin ennen. Olen huomannut, että ne omassa arjessani jo rutiineksi muuttuneet asiat, kuten kierrätys, autoilun välttäminen ja kasvisruoan suosiminen ovat helppoja toteuttaa vauva-arjessakin. Mihinkään linssien liotukseen ei ole aikaa, mutta onneksi on härkis ja nyhtökaura ja valmiskasvisruoat ja ne valmiiksi liotetut linssit. Autoilu vauvan kanssa on niin hankalaa kuin kuvittelinkin (ainakin yksin), joten autolla on ajettu neljä kertaa sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Vauvakaan ei tunnu olevan autoilusta kovin innoissaan ainakaan pidemmillä matkoilla, minkä saimme juhannuksena todeta.

Kierrätykselle on kotonat samat lokerot kuin ennenkin, mutta vauva tuottaa jätettä kyllä melkoisen määrän. Joka päivä tulee 10 litran roskakori täyteen lähinnä vaipoista. Jätteen määrä kyllä hieman ahdistaa, mutta ei niin paljon kun tiedän, että vaipat poltetaan, eivätkä ne päädy kaatopaikalle tuottamaan metaania. Kestovaippoja en ole vielä kokeillut. Vauva kasvaa niin kovaa vauhtia, että vaipat jäisivät heti pieniksi ja vaippoja myös menee niin paljon, että kestovaippojakin pitäisi olla paljon ja niitä saisi olla koko ajan pesemässä. Viime vuoden äitiyspakkauksessa oli kuitenkin yksi kestovaippa, joten aion ainakin kokeilla sitä. Kestovaippojen käytön pohdinta ja laskelmat jäävät vielä jonnekin tulevaisuuteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s