2500 km sähköpyöräilyä

Toukokuussa kerroin hankkineeni sähköpyörän. Kahden viikon jälkeen kilometrejä oli mittarissa 350 ja nyt niitä on jo 2500. Mitään varsinaista tavoitetta en itselleni asettanut, mutta jotain 2000-3000 mielessäni laskin, että olisi todennäköinen, jos pyöräilen töihin päivittäin (37 km edestäkainen matka). Pyörä maksoi vähän päälle 2000 euroa, joten jo yhden kesän jälkeen voin sanoa, että pyöräily on maksanut alle 1 €/km. Pyörän kuluttama sähkö on myös kiinnostanut monia. Kovin tarkasti en ole sitä seurannut, mutta sähkönkulutusmittarin mukaan se on ollut alle 5 € vuodessa ja tämä siis jos pyörä olisi ympärivuotisessa käytössä. Yhdellä pääkaupunkiseudun seutulipun hinnalla saa siis sähköt pyörään koko vuodeksi. Jos vertaan sähköpyörää autoomme, olen säästänyt päästöjä 375 kg CO2.

Toukokuussa kerroin, että ajoin yhdellä latauksella 110 km. Silloin kuitenkin ajoin pienimmällä avustuksella ja säästelin akkua. Normaaliajossa, kun käytän kaikkia avustustasoja, akku on kestänyt 80-90 km. Ilmojen kylmettyä olen huomannut pientä laskua akun kestossa ja olenkin ladannut akun varmuuden vuoksi joka päivä.

Työmatkojen lisäksi teimme kesällä pidemmät reissut Porvooseen ja Loviisaan. Porvoosta mainitsinkin jo toukokuussa ja Loviisassa kävimme heinäkuussa. Teimme sinne yön yli reissun, jolloin ajettavaa tuli reilu 100 km päivä. Sähköavustuksesta huolimatta reissu ei ollut kevyt ja totesimmekin, että 100 km per päivä on liikaa ainakin peräkkäisinä päivinä.

Oman sähköpyörän lisäksi pääsin ajamaan sähköavusteisella maastopyörällä kesälomareisulla Itävallassa Söllissä. Söll valikoitui matkakohteeksemme juuri sähköpyöräilyn takia; Wilder Kaiserin alue mainosti itseään maailman suurimmaksi sähköpyöräilyalueeksi ja siihen olikin siellä hyvät mahdollisuudet. Sähköavustusta pääsi siellä kokeilemaan vähän erilaisessa maastossa. Avustus olikin siellä tosiaan tarpeen, koska kokeilimme myös tavallista maastopyöräilyä ja eron huomasi selvästi.

21-vaihteista maastopyörää testattuani huomasinkin, että oman pyöräni seitsemän vaihdetta on vähän liian vähän. Jos ostaisin pyörän nyt, valitsisin vähintään 10 vaihteisen pyörän ja avustustasojakin voisi mielellään olla neljä kolmen sijaan. Toisaalta suurempi määrä vaihteita voisi auttaa saamaan kolmestakin avustustasosta enemmän irti.

Kokonaisuutena voin kyllä suositella sähköpyöräilyä erittäin lämpimästi. Yllättävintä on ehkä ollut se, miten hauskaa pyöräily on. Pidin kyllä ennenkin pyöräilystä, mutta sähköpyörä poistaa pyöräilystä ne vähemmän mukavat elementit kuten ylämäet ja vastatuulen. Kertaakaan ei ole töistä lähtiessä tuntunut siltä, että tekisi mieli jättää pyörä töihin ja mennä bussilla kotiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s